Koulut
Siilinjärven kunnassa toimii kymmenen peruskoulua, joista kahdeksan vuosiluokille 1-6 ja kaksi vuosiluokille 7-9.
Yksilöllistä perusopetusta kehitysvammaisille tai muutoin kehityksessään laaja-alaisesti viivästyneille oppilaille annetaan Siilinlahden koulun S-luokissa.
Alakoulut
Hamulan koulu on noin 340 oppilaan alakoulu. Se sijaitsee noin 2 km Siilinjärven kuntakeskuksesta länteen Harjamäen asuntoalueella. Uusi koulurakennus valmistui 2014 ja se oppimisympäristöineen mahdollistaa oppilaiden monipuolisen ja ajanmukaisen opiskelun hyödyntäen uusinta opetusteknologiaa.
Koulu tarjoaa oppilaille laadukasta perusopetusta, painottaen oppilaiden omia vahvuuksia toiminnallisen työskentelymallin kautta. Koulun toiminta-ajatuksena on kasvattaa sekä vastuullisia että toisia ja itseään arvostavia koululaisia. Koululaisia, jotka tuntevat omat juurensa ja maamme kulttuuriperinteen ja saavat taitoja oman osaamisperustan rakentamiseen.
Yhteystiedot
Hamulan koulu
Harjamäenraitti 15
71870 Harjamäki
hamulan.koulu@siilinjarvi.fi
Kasurilan koulu on noin 180 oppilaan koulu Kasurilan rinteiden kainalossa. Koulu sijaitsee maaseudun haja-asutuksen ja taajaman välimaastossa vanhan viitostien varrella noin 4 km Siilinjärven keskustasta etelään.
Koulussa keskitytään hyvään perusopetukseen sekä monipuoliseen taito- ja taideaineiden opiskeluun. Toiminnallisuus on kantava teema opetuksessa ja oppimista rikastutetaan erilaisilla teematyöskentelyillä ja projekteilla hyödyntäen yhteistyötahoja.
Yhteystiedot
Kasurilan koulu
Pihlajapolku 2
71800 Siilinjärvi
kasurilan.koulu@siilinjarvi.fi
Kehvon koulu sijaitsee rauhallisessa maalaismaisemassa Kehvon kylällä. Viisiopettajaista alakoulua käy noin 90 alakoululaista. Koulun yhteydessä toimii Kehvon päiväkoti ja iltapäiväkerho.
Koulu tarjoaa jokaiselle oppilaalle mahdollisuuden kasvaa omana itsenään ja luoda vahva ja oikea minäkäsitys. Jokainen oppilas saa vastuuta omasta opiskelustaan sekä mahdollisuuden tulla hyväksytyksi omana itsenään. Oppilaat kasvatetaan tuntemaan vastuuta koko yhteisöstä.
Yhteystiedot
Kehvon koulu
Kehvontie 1288
71800 Siilinjärvi
kehvon.koulu@siilinjarvi.fi
Kuuslahden koulu on kolmiopettajainen noin viidenkymmenen oppilaan viihtyisä alakoulu Kuuslahden kylän luonnonkauniissa maalaismaisemassa. Koulu sijaitsee aivan Nilsiäntien varressa ja Siilinjärven keskustaan koululta on noin 10 kilometrin matka.
Kuuslahden koulu on innostava, kannustava ja turvallinen kouluyhteisö, joka tarjoaa oppilaille hyvän perusopetuksen. Toiminnassa painotetaan oppilasläheistä työskentelyä sekä tiivistä ja luontevaa yhteydenpitoa huoltajien kanssa.
Yhteystiedot
Kuuslahden koulu
Nilsiäntie 935
kuuslahden.koulu@siilinjarvi.fi
Pöljän koulu sijaitsee Pohjois-Siilinjärvellä Viitostien varrella ja toimii samassa rakennuksessa Pöljän päiväkodin ja esiopetusryhmän kanssa. Pöljän koululla opiskelee luokilla 1-6 noin 120 alakoululaista.
Pöljän koulu on kyläläisten oma koulu, jossa tehdään tiivistä yhteistyötä koulun ulkopuolisten sidosryhmien ja eri yhteistyötahojen kanssa. Koulun tavoitteena on tarjota laadukasta perusopetusta ja tukea lasten tervettä kasvua ja kehitystä yhteistyössä kotien kanssa. Toimintakulttuurissa korostuu yhteisöllisyys, yhdessä olemisen, tekemisen ja oppimisen ilo.
Yhteystiedot
Pöljän koulu
Viitonen 2881
71820 Pöljä
poljan.koulu@siilinjarvi.fi
Siilinlahden koulu on taajama-alueen noin 560 oppilaan peruskoulu, joka sijaitsee kauniilla paikalla järven rannalla. Koulu toimii kolmessa eri pisteessä: Viikarissa, Saharassa ja Päivärinteen yksiköissä.
Siilinlahden koulun arvoja ovat yhteisöllisyys, turvallisuus ja osallisuus. Toiminta-ajatuksena on tehdä työtä sinnikkäästi, omaa ja toisen työtä arvostaen. Koulun tavoitteena on henkilökunnan, oppilaiden ja huoltajien kanssa rakentaa oppimisympäristö, joka vaalii jäseniensä hyvinvointia ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Yhteystiedot
Siilinlahden koulu (postiosoite)
Koulutie 3
71800 Siilinjärvi
siilinlahden.koulu@siilinjarvi.fi
Käyntiosoitteet:
Viikarin yksikkö
Koulutie 3B
71800 Siilinjärvi
Saharan yksikkö
Jokisuuntie 15
71800 Siilinjärvi
Päivärinteen yksikkö
Kihmulantie 1
71800 Siilinjärvi
Toivalan koulu sijaitsee Etelä-Siilinjärvellä Toivalan taajama-alueen keskeisellä paikalla. Koulun laajennusosa valmistui vuonna 2009 ja peruskorjaus 2011. Oppilaita ajanmukaisilla tiloilla ja opetusvälineillä varustetussa alakoulussa on noin 300. Koulun vieressä, Toivalan tien toisella puolella, toimii Suininlahden yläkoulu.
Toivalan koulu on turvallinen ja virikkeellinen oppimisympäristö. Tarjoamme laadukkaan perusopetuksen, toimivan yhteisöverkoston sekä turvallisen ja ajanmukaisen oppimista tukevan kasvuympäristön. Toivalan koulun toimintakulttuurissa painotetaan yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä kotien kanssa.
Yhteystiedot
Toivalan koulu
Vallantie 2
70900 Toivala
toivalan.koulu@siilinjarvi.fi
Vuorelan koulu sijaitsee Etelä-Siilinjärvellä Vuorelan kylän keskeisellä paikalla. Koulussa on noin 270 oppilasta. Koulu toimii sekä alueen oppilaiden peruskouluna että kyläläisten toiminta- ja kokoontumispaikkana. Koulun uusi puoli on otettu käyttöön tammikuussa 2021 ja vanha puoli on valmistunut vuonna 2010.
Koulun tavoitteena on antaa hyvää perusopetusta ja oppilaille valmiudet yhteiskunnan jäsenenä toimimiseen.
Yhteystiedot
Vuorelan koulu
Rinnepolku 1a
70910 Vuorela
vuorelan.koulu@siilinjarvi.fi
Yläkoulut
Ahmon koulu on noin 550 oppilaan yläkoulu joka sijaitsee Siilinjärven keskustassa yhteisessä kiinteistössä Siilinjärven lukion kanssa.
Ahmon koulun henkilökunta, oppilaat ja vanhemmat arvostavat kouluaan ajan tasalla olevana ja laadukasta opetusta antavana, viihtyisänä ja turvallisena oppimisympäristönä. Koulu koetaan yhteiseksi ”meidän kouluksi”.
Koulussa tärkeitä asioita ovat:
– toisten ihmisten huomioonottaminen ja hyvä käytös
– oikean ja väärän ymmärtäminen
– yhteistyön kehittäminen
– oppilaiden kasvattaminen vastuuseen sekä aktiivisiksi ja osallistuviksi muuttuvan yhteiskunnan kansalaisiksi.
Koulun kotisivuille
Yhteystiedot
Ahmon koulu
Ahmontie 1
Käyntiosoite (viipaleet): Koskentie 1
71800 Siilinjärvi
ahmon.koulu@siilinjarvi.fi
Suininlahden koulu on noin 350 oppilaan yläkoulu Toivalan taajamassa Toivalantien varressa.
Suininlahden koulun opetuksessa ja kasvatuksessa painotetaan oppilaiden perusturvallisuutta, terveen itseluottamuksen ja tasapainoisuuden kehittymistä, sosiaalisten taitojen saavuttamista, työnteon arvostamisen oppimista ja itsenäistä vastuuta työskentelystä.
Vaikeuksissa olevaa oppilasta tuetaan mahdollisimman monipuolisesti. Toiminnassa korostetaan oppilasläheisyyttä; yksilöllisyyttä, vapauden ja kannustuksen ilmapiiriä.
Yhteystiedot
Suininlahden koulu
Suininlahdentie 1
70900 Toivala
suininlahden.koulu@siilinjarvi.fi