Siilinjarvi logo

Usein kysytyt kysymykset

Hulevesi ja hulevesimaksu

Hulevesi on sade- ja sulamisvettä, joka kertyy rakennetuilta pinnoilta, kuten katoilta, pihoilta, kaduilta ja muilta vastaavilta alueilta.

Myös rakennusten perustusten kuivatusvedet eli salaojavedet ovat hulevettä.

Hulevesimaksulla rahoitetaan kunnan hulevesijärjestelmän suunnittelua, rakentamista, ylläpitoa ja kehittämistä. Hulevesijärjestelmään kuuluvat esimerkiksi hulevesiviemärit, ojat, rummut, kosteikot ja muut hulevesien hallintaan liittyvät rakenteet.

Hulevesijärjestelmällä huolehditaan sekä kiinteistöiltä tulevien hulevesien että katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden hulevesien hallinnasta.

Hulevesijärjestelmä palvelee kaikkia sen vaikutusalueella sijaitsevia kiinteistöjä. Hulevesimaksu on julkisoikeudellinen maksu, jonka periminen perustuu lainsäädäntöön eikä erilliseen sopimukseen.

Siilinjärven kunta vastaa hulevesien hallinnasta asemakaava-alueella. Vastuu perustuu alueidenkäyttölakiin.

Kunnan ja kiinteistön omistajan tai haltijan vastuut jakautuvat lainsäädännön ja kunnan määräysten mukaisesti.

Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön hulevesien hallinnasta sekä kiinteistön hulevesijärjestelmästä ja sen kunnossapidosta.

Kunta vastaa kunnan hulevesijärjestelmän rakenteellisesta toimivuudesta ja kunnossapidosta.

Kiinteistön omistajan tai haltijan tulee huolehtia esimerkiksi:

  • lehtien, maa-aineksen ja roskien poistamisesta hulevesikaivojen kansiritilöiltä
  • ojarumpujen aukkojen pitämisestä avoimina ja tukkeutumista aiheuttavan materiaalin poistamisesta
  • jalkakäytävän viereisen katuojan, sadevesikourun, ojarumpujen ja hulevesikaivojen kansiritilöiden talvikunnossapidosta
  • tonttiliittymän kunnossapidosta ja ylläpidosta.

Vastuut on määritelty tarkemmin kunnan kunnossapitoa koskevissa ohjeissa.

Hulevesimaksu on kunnan perimä julkisoikeudellinen maksu, jolla katetaan kunnan hulevesijärjestelmästä aiheutuvia kustannuksia.

Hulevesien hallintaa koskeva lainsäädäntö muuttui vuonna 2014. Hulevedet eivät enää kuulu vesihuoltoon samalla tavalla kuin aikaisemmin, vaan niiden hallintaa koskevat säännökset ovat pääosin alueidenkäyttölaissa.

Siilinjärven kunnanvaltuusto päätti 9.12.2019 (§ 44), että kunta vastaa 1.1.2020 alkaen asemakaava-alueiden hulevesien hallinnasta, hulevesiviemärit mukaan lukien. Samalla päätettiin ottaa käyttöön kiinteistön käyttötarkoitukseen ja pinta-alaan perustuva julkisoikeudellinen hulevesimaksu.

Tekninen lautakunta on päättänyt 22.4.2025 (§ 35) Siilinjärven kunnan hulevesimaksun määräytymisperusteista ja hulevesijärjestelmän vaikutusalueista.

Aikaisemmin hulevesien viemäröinnin investointi- ja ylläpitokustannukset sisältyivät vesihuollon jätevesiviemäröinnin kustannuksiin ja sitä kautta jätevesimaksuihin.

Vesihuollon järjestämisen muututtua hulevesien hallinta jäi kunnan vastuulle. Tämän vuoksi hulevesien hallinnan kustannukset erotettiin muista vesihuollon kustannuksista ja hulevesimaksu otettiin käyttöön.

Hulevesimaksu käytetään kunnan hulevesijärjestelmän:

  • suunnitteluun
  • rakentamiseen
  • kunnossapitoon
  • ylläpitoon ja kehittämiseen.

Hulevesijärjestelmään kuuluvat hulevesiviemäreiden lisäksi esimerkiksi asemakaava-alueiden ojat, rummut ja kosteikot.

Hulevesimaksulla katetaan hulevesijärjestelmästä kunnalle aiheutuvia kustannuksia. Siilinjärvellä kustannusten on arvioitu olevan vuosittain noin 350 000 euroa ilman vähennys- ja korotuskertoimien vaikutusta.

Hulevesimaksun määräytymisperusteista määrätään kunnan hulevesitaksassa.

Maksuun vaikuttavat muun muassa:

  • kiinteistön käyttötarkoitus
  • kiinteistön pinta-ala
  • mahdolliset vähennys- tai korotuskertoimet.

Hulevesimaksu laskutetaan kerran vuodessa.

Laskutus perustuu rekisteritietoihin, jotka kerätään noin kuukautta ennen laskutusta. Laskutuksessa käytetään esimerkiksi lainhuutorekisterin, väestötietojärjestelmän ja kunnan tontinvuokrarekisterin tietoja.

Hulevesimaksu koskee hulevesijärjestelmän vaikutusalueella sijaitsevia kiinteistöjä.

Kiinteistön ei tarvitse olla liitetty hulevesiviemäriin, jotta maksu voidaan periä. Vaikutusalueeseen kuuluvat esimerkiksi kiinteistöt:

  • joilta hulevesiä johdetaan kunnan hulevesijärjestelmään
  • joilta hulevesiä voi tietyissä olosuhteissa johtua kunnan järjestelmään
  • joita kunnan yleisten alueiden hulevesien hallinta palvelee.

Hulevesijärjestelmään kuuluvat hulevesiviemäreiden lisäksi esimerkiksi ojat, kunnan purot ja hulevesirummut.

Vaikutusalueen rajat tarkistetaan tarvittaessa asemakaava-alueiden muutosten yhteydessä.

Voit tarkistaa kiinteistösi kuulumisen hulevesijärjestelmän vaikutusalueeseen kunnan karttapalvelusta.

Hulevesimaksu perustuu siihen, että kiinteistö kuuluu kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueeseen. Maksun periminen ei edellytä konkreettista liittymistä hulevesiviemäriin.

Kunnan hulevesijärjestelmään kuuluvat hulevesiviemäreiden lisäksi esimerkiksi ojat ja muut hulevesien hallinnan rakenteet. Myös yleisten alueiden, kuten katujen ja puistojen, hulevesien hallinnasta aiheutuu kustannuksia.

Kiinteistön hulevesien hallinta tontilla ei poista kunnan vastuuta alueen yleisestä hulevesien hallinnasta.

Hulevesimaksulla rahoitetaan kunnan hulevesijärjestelmän ylläpitoa ja kehittämistä sekä esimerkiksi katujen ja puistojen kuivatusjärjestelmiä.

Hulevesien hallinta voidaan toteuttaa hulevesiviemärin lisäksi esimerkiksi avo-ojilla, rummuilla, kosteikoilla ja muilla rakenteilla.

Hulevesimaksu ei siten perustu siihen, onko juuri kyseisen kiinteistön kohdalla hulevesiviemäriä. Maksulla katetaan kunnan hulevesijärjestelmän kokonaisuudesta aiheutuvia kustannuksia.

Kiinteistön omat hulevesijärjestelyt, kuten salaojat ja hulevesiviemärit, eivät poista kiinteistön kuulumista kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueeseen.

Hulevesimaksu on kunnan perimä julkisoikeudellinen maksu, joka perustuu alueidenkäyttölakiin. Maksu määräytyy kunnan hyväksymän hulevesitaksan perusteella.

Hulevesiä ei saa johtaa jätevesiviemäriin. Kiinteistön hulevedet voidaan johtaa kunnan hulevesijärjestelmään tai hallita kiinteistöllä voimassa olevien määräysten mukaisesti.

Hulevesimaksu on julkisoikeudellinen maksu, jonka periminen perustuu lainsäädäntöön ja kunnan päätöksiin. Maksun periminen ei edellytä kiinteistönomistajan ja kunnan välistä sopimusta.

Maksu koskee hulevesijärjestelmän vaikutusalueella olevia kiinteistöjä hulevesitaksan mukaisesti.

Hulevesimaksusta vastaa kiinteistön omistaja tai haltija. Jos kiinteistöllä on useita omistajia, lasku lähetetään käytännön syistä yhdelle omistajalle.

Omistajista laskun vastaanottaja määräytyy seuraavassa järjestyksessä:

1. sukunimi aakkosjärjestyksessä

2. etunimi aakkosjärjestyksessä.

Kaikki kiinteistön omistajat vastaavat hulevesimaksusta kuitenkin yhteisvastuullisesti.

Jos kyseessä on Siilinjärven kunnalta vuokrattu tontti, lasku kohdistetaan tontinvuokrarekisterissä olevalle laskun vastaanottajalle.

Hulevesimaksu muodostetaan kiinteistökohtaisesti, joten jokaisesta kiinteistöstä lähetetään erillinen lasku.

Tietyissä tilanteissa kiinteistön erityispiirteet voidaan huomioida kohtuullistamiskertoimella.

Vähennystä voidaan harkita esimerkiksi silloin, kun kunnan hulevesijärjestelmään kuuluva oja tai putki kulkee kiinteistön alueella ilman tähän tarkoitettua rasitetta ja hulevesien johtaminen kiinteistön kautta on välttämätöntä kunnan hulevesijärjestelmän toimivuudelle.

Kohtuullistamiskerroin voi olla 0–1.

Vähennystä ei myönnetä automaattisesti, vaan sitä tulee hakea laskussa ilmoitetulta viranomaiselta. Vähennys voidaan myöntää määräajaksi tai toistaiseksi. Olosuhteiden muuttuessa vähennyksen perusteet voidaan arvioida uudelleen.

Aiemmin vesihuoltolain perusteella myönnetty vapautus hulevesijärjestelmään liittymisestä ei automaattisesti poista tai alenna hulevesimaksua.

Jos kiinteistön hulevedet hallitaan kokonaan muulla tavalla, kiinteistön omistaja tai haltija voi hakea hulevesimaksuun vähennystä. Vähennyksen myöntämisestä päättää kunta hulevesitaksan perusteiden mukaisesti.

Kiinteistön omistajalla tai haltijalla eli maksuvelvollisella on oikeus tehdä kirjallinen muistutus hulevesimaksusta.

Muistutus tulee tehdä 14 päivän kuluessa laskun saamisesta.

Muistutuksen voi toimittaa:

Sähköpostitse:

tekniset@siilinjarvi.fi

Postitse:

Siilinjärven kunta

Tekniset palvelut

PL 5

71800 Siilinjärvi

Käyntiosoite:

Oppipojantie 4, Siilinjärvi

Muistutuksen perusteella asiasta tehdään viranhaltijapäätös. Jos maksua muutetaan, maksuvelvolliselle lähetetään uusi lasku. Päätökseen liitetään muutoksenhakuohjeet.

Hulevesimaksu on julkisoikeudellinen ja suoraan ulosottokelpoinen maksu.

Jos hulevesimaksussa on mielestäsi virhe, tee kirjallinen muistutus 14 päivän kuluessa laskun saamisesta. Muistutuksen käsittelyn ajaksi mahdolliset perintätoimenpiteet keskeytetään.

Erääntyneelle laskulle voidaan periä voimassa olevan korkolain mukainen viivästyskorko sekä mahdolliset huomautus- ja perintäkulut.

Kunnan lakisääteinen vastuu hulevesien hallinnan järjestämisestä koskee pääsääntöisesti asemakaava-alueita.

Kunta voi kuitenkin ottaa hulevesien hallinnan järjestettäväkseen myös asemakaava-alueen ulkopuolella, jos siihen on esimerkiksi alueen tiivis rakentaminen, pohjaveden suojelu tai muu vastaava erityinen syy.


Kiinteistöön ja hulevesimaksuun liittyviä kysymyksiä

Kiinteistö on kiinteistörekisteriin merkitty itsenäinen maa- tai vesialueen omistusyksikkö. Kiinteistöllä tarkoitetaan esimerkiksi tilaa tai tonttia.

Kiinteistön pinta-ala löytyy esimerkiksi kiinteistöverolaskusta tai kiinteistön vuokralaskusta.

Hulevesimaksussa kiinteistön pinta-alalla tarkoitetaan maapinta-alaa, ei rakennusten pinta-alaa.

Maksuperusteena oleva hallintayksikön pinta-ala ei kuitenkaan aina ole sama kuin koko kiinteistön pinta-ala. Esimerkiksi erillisellä vuokra-alueella maksu voi perustua vain kaavoitetun korttelinosan pinta-alaan.

Kyllä. Hulevesimaksu koskee hulevesijärjestelmän vaikutusalueella sijaitsevia kiinteistöjä myös silloin, kun kiinteistöllä ei ole rakennuksia.

Hulevesimaksun perusteena käytetään lähtökohtaisesti kiinteistöllä sijaitsevien rakennusten käyttötarkoitusta.

Jos kiinteistön tiedoissa on virhe, siitä tulee ilmoittaa kunnalle esimerkiksi hulevesimaksua koskevassa muistutuksessa. Virheelliset tiedot korjataan ja maksu määräytyy korjattujen tietojen perusteella.

Jos kiinteistöllä on useita eri käyttötarkoituksessa olevia rakennuksia, käyttötarkoitus määräytyy rakennusten kerrosalojen perusteella hulevesitaksan mukaisesti.

Käytössä on neljä pääasiallista käyttötarkoitusluokkaa:

1. omakoti- ja vapaa-ajan rakennukset

2. paritalot

3. rivi- ja kerrostalot

4. liike-, toimisto- ja teollisuusrakennukset sekä muut vastaavat rakennukset.

Jos kiinteistön rakennuskannasta suurin osa on asuinrakennuksia, käyttötarkoitusta tarkennetaan hulevesitaksan perusteiden mukaisesti.

Hulevesiviemärien sijainnit löytyvät kunnan johtokartasta. Johtokartta ei ole tällä hetkellä katsottavissa verkossa.

Kiinteistön hulevesien liittämiskohta määritetään huleveden rajakohtalausunnossa.

Rajakohtalausunto tilataan sähköisellä lomakkeella:

Jos haluat liittää kiinteistösi kunnan hulevesijärjestelmään, ota ensin yhteyttä LVI-suunnittelijaan. Suunnittelija selvittää kiinteistön liittymisedellytykset ja laatii tarvittavat suunnitelmat.

Liittyminen toteutetaan huleveden rajakohtalausunnon mukaisesti. Lausunnossa määritellään muun muassa:

  • liitoskohdan sijainti
  • liitoskorkeus
  • padotuskorkeus.

Kunta rakentaa hulevesiliittymän yleiselle alueelle tontin rajan läheisyyteen. Kiinteistö vastaa hulevesijärjestelmän rakentamisesta tästä eteenpäin.

Uusilla alueilla hulevesiliittymät rakennetaan pääsääntöisesti katujen rakentamisen yhteydessä.

Jos hulevesiliittymää ei ole rakennettu valmiiksi, liittymän rakentaminen tilataan kunnossapitotyönjohtajalta:

kunnossapitotyönjohtaja

Mika Kari

Liittymät rakennetaan tilausjärjestyksessä. Rakentamiskaudella työjono voi olla pitkä, joten liittymä tulee tilata hyvissä ajoin.

TONTTILIITTYMÄÄ EI SAA TEHDÄ OMATOIMISESTI. LIITTYMÄN RAKENTAA AINA KUNTA!

Kiinteistön hulevesien johtamisesta kunnan hulevesijärjestelmään ei tehdä erillistä sopimusta eikä peritä erillistä liittymis- tai tonttiviemärin rakentamismaksua.

Kiinteistön hulevesiä ei saa johtaa jätevesiviemäriin.

Jos alueella ei ole hulevesiviemäriä, hulevedet tulee ensisijaisesti hallita kiinteistöllä esimerkiksi imeyttämällä tai viivyttämällä niitä.

Hulevesiä voidaan tietyissä tilanteissa johtaa esimerkiksi kiinteistön rajalla tai puistoalueella sijaitsevaan ojaan. Tähän tarvitaan kuitenkin alueen maanomistajan tai haltijan suostumus.

Jos kiinteistö ei voi liittyä kunnan hulevesijärjestelmään, kiinteistön omistaja tai haltija voi hakea vapautusta liittymisvelvollisuudesta. Hakemuksessa tulee esittää, miten hulevedet kiinteistöllä hallitaan ja käsitellään.