Siilinjarvi logo

Ilmanlaatu

Siilinjärven ilmanlaatuun vaikuttavat pääasiassa liikenteen ja Yara Suomi Oy Siilinjärven toimipaikan päästöt. Ilmanlaatuun vaikuttavat myös lämpökeskusten päästöt ja puun poltto kiinteistökohtaisessa lämmityksessä. Haitallisista päästöistä keskeisempiä ovat hiukkaset (hengitettävät hiukkaset PM10 ja pienhiukkaset PM2,5), jotka aiheutuvat pääosin liikenteestä. Rikki-  ja typpidioksidipäästöjä aiheutuu esimerkiksi Yaralta ja Kuopion Sorsasalossa sijaitsevalta Powerflute Oy:n tuotantolaitoksilta. Typen oksidipäästöjä aiheuttaa myös liikenne.

Vuonna 2020 tehtyjen ilmanlaatumittausten tulosten mukaan Siilinjärvellä ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä. Eniten ilmanlaatua heikentää keväisin katupöly sekä keväällä ja kesällä otsoni. Viime vuosina katupölyä on ollut ilmassa myös syksyisin, ennen kuin pysyvä lumipeite on ehtinyt tulla maahan ja myös vähälumisina talvina pakkaspäivinä.

Ilmanlaatua on mitattu vuonna 2020 Vuorelassa Päiväkoti Pikkusiilin pihassa ja vuonna 2021 Sulkavanniityllä. Lisäksi mittauksia on ollut Yara Suomi Oy:n kaivosaluen ympäristössä. Ilmanlaatua mitataan vuonna 2022 kirkonkylällä keskuskorttelissa sekä Yaran kaivosalueen ympäristössä Kuuslahdessa ja Mustin pohjoispuolella. Mittaustulokset ovat reaaliaikaisesti katsottavissa sivustolta Aqverkkokuopio.net. Keskuskorttelin aseman tulokset löytyvät myös Ilmatieteen laitoksen sivulta. Reaaliaikainen ilmanlaatu keskuskorttelin mittausasemalla on nähtävissä myös Siilinjärvi-sovelluksessa Siilinjärvi-sovellus | Siilinjärven kunta (siilinjarvi.fi).