Siilinjarvi logo

Hae varhaiskasvatuspaikkaa

Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen sen kalenterikuukauden alusta, jona hän täyttää yhdeksän kuukautta. Kunnan ei tarvitse järjestää varhaiskasvatusta ajalta, jolta lapsen hoidosta maksetaan vanhempainrahaa. Varhaiskasvatusta on kuitenkin järjestettävä ajalta, jolta vanhempainraha maksetaan osittaisena osa-aikatyön vuoksi. Oikeus samaan varhaiskasvatuspaikkaan säilyy, vaikka lapsi on poissa varhaiskasvatuksesta sinä aikana, jona lapsen hoidosta maksetaan vanhempainrahaa, jos poissaolo kestää yhtäjaksoisesti enintään 13 viikkoa.

Varhaiskasvatuspaikkaa voi hakea ympäri vuoden, kuitenkin viimeistään neljä kuukautta ennen hoidontarpeen alkamista. Jos varhaiskasvatusta tarvitaan huoltajan työllistymisen, koulutuksen tai opintojen vuoksi eikä hoidontarpeen ajankohta ole ennakoitavissa, tulee varhaiskasvatuspaikka hakea viimeistään kahta viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan.

Myönnetyn varhaiskasvatuspaikan vastaanottamisesta on ilmoitettava viikon kuluessa päätöksen saapumisesta.

Varhaiskasvatuksen aloittamista voidaan siirtää enintään yhden kuukauden myönnetystä aloittamispäivästä.

Lisätietoja palveluista ja niihin hakemisesta saa palveluohjaajalta.

Susanna Lahti

Palveluohjaaja

Hakeminen varhaiskasvatukseen/esiopetukseen ilmoittautuminen

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan sähköisesti, samoin esiopetukseen ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti.

Varhaiskasvatuspaikkahakemus

Esiopetukseen ilmoittautuminen

Hakemus maksuttomaan esiopetuskuljetukseen on toistaiseksi vain paperilomakkeena:

Hakemus maksuttomaan esiopetuskuljetukseen, pdf

Mikäli web-lomake ei esim. päivitysajon vuoksi avaudu tai toimi, yritä seuraavana päivänä uudelleen.

Mikäli sähköisen hakemuksen teko ei sittenkään onnistu, ota yhteyttä:

Susanna Lahti

Palveluohjaaja

Kerkko Holopainen

Sovellusasiantuntija