Koulunuorisotyön hanke
Koulunuorisotyön kehittämishanke Siilinjärven nuorisotoimessa päättyi kesäkuussa 2024. Hanketta rahoitti Itä-Suomen Aluehallintovirasto.
Koulunuorisotyöntekijä työskenteli Ahmon, Suininlahden ja Siilinlahden kouluissa. Pääpaino työskentelyssä on ollut 7.–9. -luokkaisten nuorten kanssa. Koulunuorisotyöntekijä on luotettava ja läsnä oleva aikuinen kouluilla. Tavoitteena on ollut kohdata nuoria matalalla kynnyksellä koulupäivän aikana ja tukea ja kannustaa nuoria. Tarkoituksena on ollut vahvistaa kouluviihtyvyyttä esimerkiksi välituntitoimintaa järjestämällä, osallistamalla nuoria ja ennaltaehkäisemällä kiusaamista.
Tavoitteena on ollut tukea koulujen yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Koulunuorisotyöntekijä on järjestänyt kouluissa luokkaryhmille ryhmäytyksiä, ollut mukana ohjaamassa pienryhmiä, sekä järjestämässä päihdekasvatus- ja arjenhallinta tunteja sekä luomassa tapahtumia yhdessä nuorisotoimen ja koulujen henkilökuntien kanssa. Toimintaa on kehitetty yhdessä nuorten ja heidän kanssaan työskentelevien tarpeiden mukaan.