Vuosi 2025 on Siilinjärvellä 100-vuotisjuhlavuosi
Vuonna 2025 Siilinjärvi juhlii merkittävää 100-vuotista taivaltaan teemalla Sydän sen sanoo. Juhlavuosi on omistettu sydämen teoille, niin pienille kuin suurillekin, jotka vahvistavat yhteisöllisyyttämme ja nostavat esiin Siilinjärven elinvoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Siilinjärven kunta kutsuukin kaikki asukkaat, yhdistykset ja yhteistyökumppanit osallistumaan juhlavuoden viettoon.
Siilinjärven kunnan ensimmäinen valtuuston kokous pidettiin 2.1.1925 Seuralassa, eli nykyisin Manttuna tunnetussa rakennuksessa. Sata vuotta on lyhyt aika Siilinjärven maantieteellisen alueen pitkässä historiassa, jonka ihmisasutus ulottuu aina kivikaudelle saakka.
Sata vuotta on kuitenkin hyvä taival kunnalliselämää, jonka aikana pikkupaikasta on kasvanut aktiivinen, elinvoimainen ja moniääninen kunta, jonka väestömäärä oikeuttaa Pohjois-Savon toiseksi suurimman kunnan titteliin.
Siilinjärven kunnan verkkosivuille avautuu vuoden 2024 aikana juhlavuoden kokonaisuus, johon tullaan kokoamaan kaikki oleellinen tieto juhlavuoden tapahtumista ja toiminnoista. Tämä digitaalinen kohtaamispaikka palvelee niin kuntalaisia kuin kauempaa saapuvia juhlijoita, tarjoten ajantasaista tietoa ja inspiraatiota osallistumiseen.
Pienet sydämen teot tulevat rikastuttamaan arkeamme päivittäin juhlavuoden aikana, mutta vuosi 2025 tuo mukanaan myös suurempia tapahtumia Siilinjärvelle. Yksi esimerkki on elokuussa järjestettävä Karjalan lennoston valatilaisuus, joka tulee näkymään Siilinjärven kunnan katukuvassa.
Erityisen huomion juhlavuonna saavat myös paikalliset yhdistykset, joiden merkitys yhteisöllisyyden rakentajina on korvaamaton. Juhlavuoden avustuksella tuemme tapahtumia ja toimintaa, joka tuo meidät kaikki yhteen juhlimaan 100-vuotista Siilinjärveä.
Juhlavuoden aikana toteutetaan myös kunnan osallistuva budjetointi, joka mahdollistaa kuntalaisten suoran vaikutusmahdollisuuden kunnan kehittämiseen. Lisäksi kunta muistaa juhlavuoden aikana erityisellä tavalla sekä juhlavuonna syntyvät lapset että 100 vuotta täyttävät kuntalaiset.