Kunnanhallituksen kokouksen 12.2.2025 päätöstiedote
Kunnanhallitus kokoontui 12.2.2025. Alla kooste tehdyistä päätöksistä:
- Hyväksyttiin Harjamäki 1 asemakaavamuutos sekä vastineet nähtävillä pidon aikana saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin.
Yhtiöjärjestysten ja osakassopimusten muutokset
- Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle
- Servica Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttamisen hyväksymistä sekä esitti, että valtuusto valtuuttaa kunnanjohtaja Janne Airaksisen allekirjoittamaan osakassopimuksen sekä yhtiöjärjestyksen muuttamista koskevan suostumuksen.
- Sansia Oy:n yhtiöjärjestyksen muuttamista liitteineen.
- Hyväksyttiin Siilinjärven kunnan ja Sakupe Oy:n välisen tekstiilihuoltopalvelusopimus ja valtuutettiin talousjohtaja Petteri Ristikankangas allekirjoittamaan sopimus.
Edustajien nimeämiset
- Nimettiin Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry:n hallitukseen nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtaja Tuula Pärnänen.
- Esitetään digijohtaja Tiia Häsää Tiera Oy:n tietohallinto- ja digitalisaatio-ohjausryhmään.
- Esitetään digijohtaja Tiia Häsää Koha-Suomi Oy:n hallituksen jäseneksi ja varalle kirjastotoimenjohtaja Jarkko Nevalaista.
Eropyynnöt luottamustoimista
- Esitetään valtuustolle
- Heidi Konttisen vaalikelpoisuuden päättyminen ja uuden jäsenen (Erik Toimela) valinta keskusvaalilautakuntaan.
- Anna Huttusen vaalikelpoisuuden päättyminen ja uuden jäsenen (Tommi Jäppinen) valinta kunnanhallitukseen.
- Kaarina Heikkiselle eron myöntäminen keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä (1. varajäsen) ja uuden varajäsenen (Taina Snellman) valinta.
- Pauli Bergille eron myöntäminen keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä (8. varajäsen) ja uuden varajäsenen valinta.
- Heidi Hirvoselle eron myöntäminen keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä (puheenjohtaja) ja uuden jäsenen (puheenjohtaja) valinta.
- Mari Kuosmasen eron myöntäminen keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä (6. varajäsen) ja uuden varajäsenen valinta.
Vaalit
- Päätettiin ulkomainonnasta alue- ja kuntavaaleissa 2025 (lue lisää vaaleista Siilinjärven kunnan vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien nettisivuilta: Vaalit.)
Aloitteet
- Esitetään valtuustolle kahteen (2) valtuustoaloitteeseen annetut selvitykset tiedoksi:
- Evakkojen liputuspäivä
- Siilinjärven torin päivittäminen tälle vuosituhannelle
- Esitetään valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi luettelon vuonna 2024 tehdyistä aloitteista ja niiden käsittelystä sekä suoritetuista toimenpiteistä.
Hallintosääntömuutokset
- Esitetään valtuustolle hallintosääntömuutokset 1.8.2025 alkaen, koskien perusopetuksen tuen rakennetta ja terminologiaa.
Pöytäkirja luettavissa kokonaisuudessaan: Esityslistat ja pöytäkirjat
Huomioithan, että pöytäkirja tullaan julkaisemaan nettisivuilla vasta, kun se on tarkastettu.