Siilinjarvi logo
EtusivuUutisetSiilinjärven kunta kutsuu asukkaat mukaan päätöksentekoon

Siilinjärven kunta kutsuu asukkaat mukaan päätöksentekoon

Siilinjärven kunta järjestää toisen kerran osallistuvan budjetoinnin, jossa asukkaat pääsevät osallistumaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon.

Osallistuvaan budjetointiin on varattu 40 000 euroa ja osallistuminen tapahtuu 3.2.2025 alkaen digitaalisella alustalla . Siilinjärven osallistuva budjetointi on jaettu neljään vaiheeseen, jotka ovat ideointi, yhteiskehittäminen, äänestys ja toteuttaminen.

Ideointivaiheessa kuntalaiset voivat jättää oman ideansa digitaalisen alustan kautta tai paperilomakkeella pääkirjastolla ja Vuorelan kirjastolla. Savonetti auttaa digitaalisen alustan käytössä niitä ikäihmisiä, joilta se ei yksin onnistu. Ideoille on asetettu kriteerit, jotka luetellaan tämän uutisen lopussa.

Tämän jälkeen ideoita kehitetään yhdessä asukkaiden ja kunnan asiantuntijoiden kanssa. Ideat kootaan digialustalle, jossa jokainen voi niitä kommentoida ja ideoita yhteiskehitetään myös livetyöpajassa maanantaina 31.3. Innocumilla.

Lopulta kriteerit täyttävät ideat etenevät äänestykseen, jossa kuntalaiset voivat valita niin monta ehdotusta kuin 40 000 euron kokonaispottiin mahtuu. Äänestäminen onnistuu vain digitaalisella alustalla. Äänestää voi myös tuetusti Savonetin ohjaustilaisuuksissa Siilinjärven kirjastolla, Tapaamossa kirjaston alakerrassa ja Vuorelan nuorisotalolla. Äänestää saavat kaikki vähintään 13-vuotiaat siilinjärveläiset.

Tulokset julkistetaan 8.5.2025. Eniten ääniä saaneet ideat etenevät toteutukseen vuosien 2025-26 aikana.

Edellisellä kerralla osallistuvan budjetointiin tuli 122 ideaa, joista 63 eteni äänestykseen. Neljä eniten ääniä saanutta ideaa toteutettiin tai on parhaillaan toteutuksessa. Ne olivat Panniniemen ympärivuotinen lenkkipolku, retkiluistelurata Siilinlahdelle, leikkiteline torille ja nuorille maksutonta liikuntaa.

“Vuoden 2023 osallistuvassa budjetoinnissa yhden idean hinnaksi oli ennalta määritetty 10 000 €. Aiemmasta toteutuksesta poiketen nyt yhden toteutuksen hinta voi olla 1 000-40 000 €. On siis mahdollista, että toteutukseen äänestetään tällä kertaa vain yksi iso idea”, kertoo hyvinvointikoordinaattori Eliisa Girsén. 

Jos äänestyksen tulosten perusteella käytettävissä oleva budjetti on jäämässä vajaaksi, pyritään toteuttamaan seuraavaksi vuorossa oleva idea pienemmillä kustannuksilla ideaa muokkaamalla. Tämä on mahdollista esimerkiksi siten, että osa hankkeesta toteutetaan talkootyönä tai hanketta muutetaan niin, että se on toteutettavissa pienemmällä budjetilla.

Siilinjärven osallistuvan budjetoinnin ideoiden kriteerit:

  • Idean on oltava lainmukainen​
  • Idean tulee olla kunnan toimivallassa​ ja edistää Siilinjärven kuntastrategian toteutumista
  • Idean tulee olla toteutettavissa vuosien 2025-26 aikana​
  • Idea on kunnan ylläpidettävissä jatkossa, eikä edellytä esim. kestämättömiä ylläpitokustannuksia tai pysyvän henkilökunnan palkkaamista​
  • Idea on epäkaupallinen, syrjimätön ja yhdenvertaisuutta edistävä​
  • Idea ei voi olla voimassaolevan kaavan tai kunnan muiden voimassaolevien päätösten vastainen​
  • Idea ei voi olla avustus järjestöjen tai yhdistysten omalle toiminnalle​
  • Yhdelle toteutukselle voidaan myöntää kokonaisuudessaan enintään 40 000 € määräraha. Minimissään yksi toteutus voi olla 1000 € arvoinen.
  • Yhteisön, ryhmän tai yhdistyksen jättämässä ideasta pitää käydä ilmi, kuka idean toteuttaa ja millä aikataululla.