Siilinjärven tämän vuoden lapsiparlamentti kokoontui torstaina 26.3. Siilinlahden koululle pohtimaan kaikille tärkeää teemaa: millainen on unelmien kouluruokailu? Siilinjärvellä on toiminut lapsiparlamentti vuodesta 2022 ja siihen osallistuu kaksi oppilasedustajaa jokaiselta kahdeksalta alakoululta sekä joukko päättäjiä. Tänä vuonna päättäjistä mukana olivat valtuuston puheenjohtaja Päivi Hiltunen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ojala, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Miina Morko ja teknisen lautakunnan puheenjohtaja Merja Oksman.
Oppilaat olivat valmistautuneet lapsiparlamenttipäivään ennakkotehtävällä, jota oli työstetty omissa kouluissa osallistaen kaikkia koulun oppilaita. Keskustelua jatkettiin lapsiparlamentissa ja siihen osallistuivat myös päättäjät. Lapsiparlamentissa ei puhuttu pelkästä ruoasta ja ruokalistasta, vaan oppilaat pohtivat yhdessä päättäjien kanssa, millainen kokonaisuutena olisi unelmien kouluruokailu, ja mitä keinoja sen kehittämiseen olisi. Tehtävässä otettiin huomioon ruoan lisäksi muun muassa ruokalan tunnelma, jonottaminen, kiire, käytöstavat sekä asenteet kouluruokaa kohtaan.
Päivä rakentui työpajoista, keskusteluista ja virkistävästä yhteisestä ruokailusta. Tunnelma oli rento ja oppilailla oli vahva halu kehittää kotikuntaansa. Oppilaiden ideat antavat tärkeää suuntaa tulevalle kouluruokailun kehittämistyölle. Lopuksi työpajojen tulosten pohjalta äänestettiin, millä yhteisellä toimenpiteellä kouluilla lähdetään edistämään unelmien kouluruokailun toteutumista. Voittajaksi tuli tiukassa äänestyksessä ruoka-agentit. Idean kehittäjien mukaan ruoka-agentit ovat tehtäväänsä koulutettuja 5.–6. luokkien oppilaita, jotka keräävät asiakaspalautetta, seuraavat kouluruokailun sujumista ja palkitsevat aika ajoin ruokailutilanteissa hyvin käyttäytyneitä luokkia.
Oli hieno huomata, kuinka monipuolisesti oppilaat ja päättäjät yhdessä tarkastelivat kouluruokailua. Keskustelua ei käyty pelkästään kouluruoan ympärillä, vaan huomioitiin myös ruokalan tunnelmaa, kiireettömyyttä, ruokahävikkiä ja monia muita ruokailutilanteeseen vaikuttavia asioita.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.