Siilinjarvi logo
EtusivuUutisetKuopion Vesi Oy:n hinnat muuttuvat vuoden alussa

Kuopion Vesi Oy:n hinnat muuttuvat vuoden alussa

Kuopion Vesi Oy:n perus- ja liittymismaksuja korotetaan 10 % vuoden 2027 alusta. Veden ja jäteveden käyttömaksut säilyvät ennallaan. Omakotitalolle perusmaksun korotuksen vaikutus on noin 2 euroa kuukaudessa. Palvelumaksuhinnaston maksuja korotetaan noin 2–3,5 %.

Palvelumaksuhinnastoon on lisätty uutena maksuna 5 euron paperilaskutuslisä, joka otetaan käyttöön vuoden 2027 aikana. Tarkemmasta käyttöönottoajankohdasta ilmoitetaan asiakkaille etukäteen laskun yhteydessä. Kuopion Vesi suosittelee tilaamaan e-laskun tai verkkolaskun jo ennen paperilaskutuslisän käyttöönottoa.

Perusmaksujen korotuksella yhtiön maksutulojen rakennetta muutetaan vastaamaan paremmin kiinteiden ja muuttuvien kustannusten suhdetta. Kuopion Veden kustannuksista noin 80 % on kiinteitä kustannuksia, jotka muodostuvat riippumatta asiakkaiden vedenkulutuksesta. Kiinteitä kustannuksia ovat mm. vesihuoltoverkostojen ja -järjestelmien ylläpito ja huolto sekä jatkuvasta toimintavarmuuden ylläpidosta koituvat kiinteät kustannukset. Tällä hetkellä perusmaksujen osuus Kuopion Veden perus- ja käyttömaksutuloista on noin 16 %.

Kuopion Vesi investoi vuonna 2027 yhteensä 15,4 miljoonalla eurolla, josta saneerausten osuus on 11,6 miljoonaa euroa. Jatkuvilla investoinneilla varmistetaan veden laatu, toimitusvarmuus ja ympäristöystävällinen  toiminta sekä turvataan turvalliset ja laadukkaat vesihuoltopalvelut myös jatkossa. Veden etäluentaan siirtyminen jatkuu vaiheittain.

Hinnasto ja palvelumaksuhinnasto löytyvät Kuopion Veden verkkosivuilta osoitteesta: https://www.kuopionvesi.fi/asiakkaalle/hinnat- ja-laskutus/.