Ahmon liikuntasalin rakentaminen etenee
Ahmon toisen vaiheen rakennustyöt etenevät suunnitellusti ja työmaalla on parhaillaan käynnissä liikuntasalin paalutustyöt, joiden arvioidaan valmistuvan viikon 19 aikana.
Perustustöiden valmistelu on jo aloitettu. Ensimmäiset perustusten valutyöt tehdään viikolla 20. Perustusvaihe kestää muutaman viikon, jonka jälkeen työmaalla siirrytään kohti rakennuksen rungon pystytystä.
Elementtiasennukset on tarkoitus aloittaa ennen juhannusta. Rakennuksen rungon pystytys kestää kesäkuusta syyskuulle. Tänä aikana työmaan liikenne vilkastuu, kun elementtejä ja betonia kuljetetaan Lujan tehtaalta työmaalle.
Liikuntasalin suurimpien elementtien kuljetukset voivat vaatia erikoisliikennejärjestelyjä. Niistä tiedotetaan tarvittaessa tarkemmin lähempänä kuljetusten ajankohtaa.
Myös maanrakennustyöt jatkuvat kesän aikana. Ne etenevät samaan tahtiin muiden rakennustöiden kanssa.
Rakentaminen voi näkyä alueella lisääntyneenä työmaaliikenteenä ja ajoittaisina liikennejärjestelyinä. Kiitämme alueella liikkuvia kärsivällisyydestä ja tarkkaavaisuudesta työmaan läheisyydessä.





