Siilinjarvi logo
EtusivuUutisetYritysalueiden ympäristön siisteyden tarkastukset alkavat

Yritysalueiden ympäristön siisteyden tarkastukset alkavat

Siilinjärven kunnan viranomaislautakunta tekee ympäristön siisteyden valvontaa toukokuussa 2026. Valvontaa tehdään etukäteen ilmoitetuilla tarkastuksilla, joihin osallistuu kunnan rakennuslupainsinööri, ympäristönsuojelutarkastaja, ympäristönsuojelun harjoittelija sekä viranomaislautakunnan jäseniä lautakunnan edustajina.

Lautakunta aloitti suunnitelmallisen ympäristön siisteyden valvonnan keväällä 2017, joten tänä vuonna järjestettävä siisteyden valvonta on jo kymmenes. Suunnitelmallisella valvonnalla on todettu olevan vaikuttavuutta.

Tarkastuksia tehdään tiistaina 26.5.2026. Siisteysvalvonnan tarkastuskohteet ovat tänä vuonna pääsääntöisesti Radantauksen teollisuusalueella sijaitsevia yrityksiä, mutta tarkastuksia tehdään myös yksittäisissä muissa yrityskohteissa.

Tarkastuksilla on tarkoitus selvittää, onko tonttien piha-alueilla tapahtuva varastointi rakentamislain säännösten ja mahdollisten asemakaavamääräysten mukaista. Tarkastuksilla selvitetään myös, onko tonteilla varastoituna jätteeksi katsottavia tavaroita tai materiaalia taikka romuajoneuvoja ja muuta jätteeksi katsottavaa romua, jonka varastointi vaatisi ympäristönsuojelu- ja/tai jätelainsäädännön perusteella erityisiä olosuhteita (esimerkiksi maaperäsuojauksia). Tarkastuksilla selvitetään myös yritysten jätehuollon järjestämistä.

Lisätietoa tarkastuksista antavat ympäristönsuojelutarkastaja Meiju Nurro puh. 044 740 1412 ja rakennuslupainsinööri Jenni Laitinen puh. 044 740 1438.