Siilinjarvi logo

Palveluseteli varhaiskasvatuksessa

Perheelle voidaan myöntää palveluseteli  yksityiseen varhaiskasvatukseen.

Lisätietoja:

Susanna Lahti

Palveluohjaaja

Palvelusetelin myöntämisperusteet 1.8.2020 alkaen

  • varhaiskasvatuksen palveluseteli on harkinnanvarainen etuus eikä siihen ole lakisääteistä subjektiivista oikeutta. Asiakkaalla on oikeus kieltäytyä setelistä, jolloin kunnan on järjestettävä palvelu itse
  • palveluseteli on lapsikohtainen ja sulkee pois Kelan maksaman kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen sekä kunnalliset varhaiskasvatuspalvelut
  • palvelutarpeen muutokset tehdään kolmeksi kuukaudeksi, muutokset astuvat voimaan seuraavan kuukauden alusta
  • palvelusetelin arvo tarkistetaan kun lapsi täyttää 3 vuotta, lapsen palvelutarpeen muuttuessa, perheen tulojen muuttuessa olennaisesti (+/-10 %) tai perhekoon muuttuessa
  • perheen on haettava palveluseteliä sähköisesti ennen varhaiskasvatuksen alkamista
  • varhaiskasvatussuhteen päättymisestä on toimitettava kirjallinen irtisanomisilmoitus varhaiskasvatustoimistoon
  • myönnetty palveluseteli on voimassa toistaiseksi ellei erillisestä määräajasta ole sovittu
  • palvelusetelin enimmäisarvo sidotaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 16§:n tarkoittamaan indeksiin.
  • palvelusetelin arvot löytyvät palvelusetelin sääntökirjasta

Tietoa palveluseteliyrittäjiksi aikoville

Palveluseteliyrittäjiksi aikovien kannattaa jo palvelun suunnitteluvaiheessa olla yhteydessä varhaiskasvatusjohtajaan tai palveluohjaajaan, ympäristöterveystarkastajaan ja paloviranomaisiin. Hyvällä ennakkosuunnittelulla voidaan parhaiten varmistaa palveluntuottajalle tärkeä pidempiaikainen alueellinen palvelukysyntä ja tilaratkaisuiltaan hyvät ja toimivat tilat.

Yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajan on tehtävä toiminnan aloittamisesta ilmoitus palveluiden sijaintikuntaan. Ilmoitus tehdään aluehallintoviraston sähköisessä asiointipalvelussa. Lomake toimitetaan varhaiskasvatusjohtajan kautta edelleen sivistyslautakunnan käsittelyyn. Lautakunnan tulee valvoa, että ilmoituksenvarainen palvelutoiminta täyttää yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa laissa säädetyt edellytykset. Hyväksytystä palveluntuottajasta tehdään ilmoitus aluehallintovirastoon, joka tekee päätöksen toiminnan merkitsemisestä rekisteriin.

Yrittäjille

Hakemus palveluseteliyrittäjäksi, pdf