Siilinjarvi logo

Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely

Jos kiinteistö sijaitsee viemäriverkoston toiminta-alueella, tulee kiinteistö liittää viemäriverkostoon. Viemäriverkoston ulkopuolisilla alueilla jätevesien käsittelystä säädetään ympäristönsuojelulain 16. luvussa ja jätevesiasetuksessa. Säädöksissä todetut perustason puhdistusvaatimukset koskevat uudisrakentamista sekä peruskorjausrakentamiseen verrattavaa rakentamista. Perustason puhdistusvaatimukset koskevat myös vesikäymälän rakentamista tai vesi- ja viemärilaitteistoja koskevaa korjaus- tai muutostyötä, jossa järjestelmä uusitaan tai kokonaisuudessaan korjataan. Pohjavesialueilla ja enintään 100 metrin etäisyydellä vesistöstä (järvi, lampi, joki, puro) olevalla alueella jätevesien käsittelyjärjestelmien tuli täyttää perustason puhdistusvaatimukset 31.10.2019 mennessä. Alueet löytyvät karttapalvelusta. Jos ranta- tai pohjavesialueella olevan kiinteistön jätevesijärjestelmä ei vielä täytä vaatimuksia, on kiinteistön syytä pikaisesti ryhtyä järjestelmän saneeraukseen.

Kiinteistökohtaista jätevesien käsittelyä koskevia vaatimuksia ei sovelleta kiinteistöihin, joilla vakituisesti asuva haltija tai haltijat olivat 9.3.2011 täyttäneet 68 vuotta. Edellytyksenä on, ettei kiinteistön talousjätevesistä aiheudu ympäristön pilaantumisten vaaraa ja että jätevesijärjestelmä on käyttökuntoinen.

Jätevesien käsittelyvaatimusten toteuttamisesta voidaan myöntää poikkeus, jos ympäristöön aiheutuva kuormitus on kiinteistön käyttö huomioon ottaen huomattavan vähäistä tai käsittelyjärjestelmän parantamiseksi edellytetyt toimet korkeiden kustannusten ja teknisen vaativuuden vuoksi ovat kiinteistön haltijalle kohtuuttomat. Poikkeusta haetaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta alla olevilla lomakkeilla sähköisen asiointipalvelun kautta. Poikkeus myönnetään määräaikaisena, enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.

Suomen ympäristökeskuksen puhdistamosivustolla on tietoa jätevesien käsittelymenetelmistä ja niiden toimivuudesta.

Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta, korjaamisesta tai muuttamisesta on tehtävä kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle toimenpideilmoitus. Pohjavesialueilla toimille on haettava toimenpidelupaa.

Tietoa kunnostuksen etenemisjärjestyksestä ja siinä tarvittavista luvista

Lomakkeet talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeamisen hakemiseen:

Poikkeamislomake

Liite 2 Jätevesijärjestelmän kuvaus

Liite 3A_Jätevesien vähäisyys

Liite 3B_Liittäminen viemäriverkostoon

Liite 3C_Elämäntilanteet

Liite 3D_Varallisuus

Yhteystiedot

Anne Mutanen

ympäristönsuojelutarkastaja

ymparistonsuojelu@siilinjarvi.fi