INNOCUMin yritysalueelle rakennetaan uusi katuyhteys
Pohjois-Savon liitto on tehnyt myönteisen rahoituspäätöksen Siilinjärvellä Harjamäessä sijaitsevan yrityskeskus INNOCUMin alueelle rakennettavaan Isoharjantie-hankkeeseen.
Hankkeessa rakennetaan uusi, noin 620 metrin pituinen katuyhteys Innocumin yritysalueen keskeisten alueiden läpi.
– Siilinjärven kunta haki investointiavustusta Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan hankkeiden rahoituksesta. Tierakennushankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 540 000 euroa, johon kohdistuu nyt myönnetty noin 378 000 euron avustus, kertoo Siilinjärven kunnan kehitysjohtaja Pekka Kauhanen.
Katuyhteys Isoharjantie-Piikkitie toteutetaan valaistuna 6 metriä leveänä ajoratana, jonka viereen tulee korotettu 3 metriä leveä kevyen liikenteen väylä.
Katuyhteys edistää alueen noin 70 yrityksen ja noin 400 työpaikan saavutettavuutta, selkeyttää alueen pysäköinti- ja liikennöintijärjestelyjä, sujuvoittaa alueen noin 500 päivittäisen asiakkaan palvelujen käyttöä sekä vahvistaa alueen saavutettavuutta nykyisellä vahvalla joukkoliikenneyhteydellä. Hanke valmistuu vuoden 2025 loppuun mennessä.
– Uusi joulukuussa 2023 valmistunut Innocum I1 -toimitalo on herättänyt myönteistä huomiota sekä lisännyt koko alueen vetovoimaisuutta ja nostanut Yrityskeskus INNOCUMin yhä merkittävämmäksi yritys- ja työpaikkakeskittymäksi koko Pohjois-Savon alueella, kertoo yrityskeskus Innocumin toimitusjohtaja Janne Kasurinen.
Isoharjantie-hanketta hallinnoi Siilinjärven kunta. Pohjois-Savon liiton rahoitusperusteluissa kerrotaan, että tierakennushanke edistää alueen saavutettavuutta yritystoiminnan kannalta ja parantaa liikennöinnin sujuvuutta sekä turvallisuutta parantaen alueen joukkoliikennöintimahdollisuuksia.
– Hanke mahdollistaa Isoharjantien ja Soutajantien välisen yhdystien rakentamisen, alueen kaavassa määriteltyjen tonttien rakentamisen ja koko INNOCUM alueen toiminnan edelleen laajentumisen, iloitsee Janne Kasurinen.
– Tämä on INNOCUMin alueen kehittämisessä seuraavan loikan alku, lisää Siilinjärven kunnan talousjohtaja Petteri Ristikangas, joka toimii myös kuntaomisteisen yrityskeskus INNOCUMin hallituksen puheenjohtajana.