Elintarvikehuoneisto

Elintarvikehuoneisto on rakennus, huoneisto tai sen osa, jossa myytäväksi tai luovutettavaksi tarkoitettuja elintarvikkeita valmistetaan, säilytetään, pidetään kaupan, tarjoillaan tai muutoin käsitellään.

Ilmoitus
Valtaosasta elintarvikehuoneistoista (keittiöt, ravintolat, grillit, elintarvikemyymälät, kioskit, leipomot pl. kalakukkoleipomot, kasviksia käsittelevät valmistuspaikat ja kasvispakkaamot) tehdään kirjallinen ilmoitus elintarvikehuoneiston sijaintikunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle. Elintarvikehuoneiston tulee täyttää rakenteiltaan, varustukseltaan ja toiminnaltaan lainsäädännössä asetetut vaatimukset. Ilmoitus tulee tehdä viimeistään neljä viikkoa ennen toiminnan aloittamista tai olennaista muutosta. Ilmoituksen voi lähettää myös sähköisesti.

Liikkuvasta elintarvikehuoneistosta (liikkuva ajoneuvo tai muu siirrettävä myyntitila esim. teltta ja myyntilaite) ilmoitus tehdään sen kunnan valvontaviranomaiselle, jonka alueella toiminta aloitetaan tai siihen kuntaan, jossa laitteiden ja välineiden huolto- ja varastotilat sijaitsevat. Lisäksi liikkuvan elintarvikehuoneiston (liikkuva ajoneuvo tai muu siirrettävä myyntitila esim. teltta ja myyntilaite) toimijan tulee tiedottaa jokaisen kunnan valvontaviranomaiselle, jonka alueella liikkuvasta elintarvikehuoneistosta myydään tai muutoin käsitellään elintarvikkeita. Tiedottaminen tulee tehdä kirjallisesti esim. sähköpostitse. Puhelimitse voi tiedottaa, jos toimija on ollut jo aiemmin valvontayksikön alueella. Tiedon tulee olla valvontaviranomaisella neljä arkipäivää ennen toiminnan aloittamista.


Valvontaviranomainen käsittelee elintarvikehuoneistoilmoituksen. Käsittely sisältää elintarvikehuoneiston alustavan riskinarvioinnin. Käsittelyn päätteeksi toimijalle lähetetään todistus. Todistuksen saavien toimijoiden elintarvikehuoneistot kuuluvat suunnitelmallisen elintarvikevalvonnan piiriin. Valvontaviranomainen perii ilmoituksen käsittelystä hyväksytyn taksan mukaisen maksun. Ilmoituksen vastaanottamisen jälkeen tehdyistä tarkastuksista peritään hyväksytyn taksan mukaiset valvontamaksut.

Toimijan vaihtumisesta sekä toiminnan keskeyttämisestä tai lopettamisesta on ilmoitettava viipymättä valvontaviranomaiselle. Näiden ilmoitusten käsittelystä ei peritä maksua.

Tästä voit ladata
- elintarvikehuoneiston ilmoituslomakkeen
- toimijan vaihtumisen ilmoituslomakkeen (tällä lomakkeella ilmoitetaan myös toiminnan keskeyttämisestä ja lopettamisesta)
- liikkuvan elintarvikehuoneiston ilmoituslomakkeen
- liikkuvan elintarvikehuoneiston tiedotuslomakkeen

Ilmoitus velvollisuudesta vapautetut toiminnat
Ilmoitus velvollisuudesta on vapautettu elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäriskiset toiminnat silloin kun 1. toimijana on yksityinen henkilö (yksityisten henkilöiden kotonaan valmistamien elintarvikkeiden myynti)
2. toiminta ei ole elinkeinon harjoittamista (esim. koulujen myyjäiset, harrastekerhojen elintarvikkeiden myynti)
3. toiminta tapahtuu samassa huoneistossa kuin toimijan harjoittama muu elinkeinotoiminta (esim. kampaamoiden kahvitarjoilu, karamellien myynti lahjatavarakaupassa)

Hakemus ja lupa
Liha-alan laitosten, kala-alan laitosten, maitoalan laitosten, muna-alan laitosten ja varastolaitosten on oltava hyväksytty ennen toiminnan aloittamista. Hyväksymistä haetaan elintarvikehuoneiston sijaintikunnan valvontaviranomaiselta. Hakemuksen liitteenä tulee olla omavalvontasuunnitelma. Valvontaviranomainen tekee päätöksen 60 vuorokauden kuluessa hakemuksen saapumisesta, ellei asian laajuus, hakemuksen puutteellisuus tai muu erityinen syy edellytä asian pitempää käsittelyä. Laitoksen toimintaa ei saa olennaisesti muuttaa ilman viranomaisen hyväksyntää. Laitoksen hyväksymispäätöksestä ja toiminnan olennaisesta muuttamista koskevasta päätöksestä peritään taksan mukainen maksu. Toiminnan keskeyttämisestä, toiminnan lopettamisesta tai toimijan vaihtumisesta on ilmoitettava hyväksymispäätöksen tehneelle viranomaiselle.


Hakemuslomakkeita saat ympäristöterveyspalvelusta.


Elintarvikehuoneiston hyväksymisen edellytyksenä on, että huoneisto rakenteiltaan, varustukseltaan ja toiminnaltaan täyttää lainsäädännössä asetetut vaatimukset. Hyväksymispäätöksessä voidaan asettaa tarpeellisia ehtoja terveysvaaran ehkäisemiseksi. Hyväksymispäätös ja omavalvontasuunnitelma on säilytettävä elintarvikehuoneistossa.


Alkutuotanto
Alkutuotantopaikasta ja siellä harjoitettavasta toiminnasta tulee tehdä ilmoitus kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle. Kunnan valvontaviranomainen ilmoittaa toimijalle saaneensa ilmoituksen. Kasvien ja sienten alkutuotannosta ei tarvitse tehdä ilmoitusta, jos toiminta ei ole elinkeinonharjoittamista. Eli oman puutarhan kasviksia, hedelmiä ja marjoja voi myydä tai toimittaa paikalliseen vähittäismyyntiin pieniä määriä ilman ilmoitusta.

Alkutuotantopaikan ilmoitukseen sisällytetään myös tuottajalta suoraan kuluttajalle myytävät alkutuotannon tuotteet eli ns. suoramyynti/tilamyynti. Jos myytävät määrät ylittävät eräistä elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäisistä toiminnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (1258/2011) 2 §:ssä tai 3 §:ssä säädetyt määrät, tulee suoramyynnistä tai paikalliseen vähittäismyyntiin toimittamisesta tehdä elintarvikehuoneistoilmoitus tai hakea elintarvikehuoneistolle laitoshyväksyntä.


Kun alkutuotannon toimija harjoittaa elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäistä eläinperäisten elintarvikkeiden käsittelyä, toimijan tulee tehdä elintarvikevalvontaviranomaiselle kirjallinen elintarvikehuoneistoilmoitus eli laitoshyväksymistä ei tällöin tarvita. Elintarviketurvallisuus-riskeiltään vähäiset toiminnat on lueteltu asetuksen (1258/2011) 4 §:ssä.

Alkutuotantoilmoituksen käsittelystä ei peritä maksua.