Ojittaminen

Ojituksella tarkoitetaan maan kuivattamiseksi taikka muunlaisen alueen käyttöä haittaavan veden poistamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Tällaisia toimenpiteitä ovat uuden ojan kaivaminen ja olemassa olevan ojan, noron tai puron suurentaminen tai oikaiseminen. Ojitusta on myös sellainen noron tai puron perkaaminen, jolla ei vaikuteta yläpuolisen lammen tai järven keskivedenkorkeuteen.

Vesilaissa on lähtökohtana, että kiinteistönomistajalla on oikeus ryhtyä toimenpiteisiin kiinteistön käyttöä haittaavan veden poistamiseksi. Ojitus on toteutettava niin, ettei siitä aiheudu vahingollista vettymistä toiselle kuuluvalla alueella eikä vältettävissä olevaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. Oja on myös pidettävä kunnossa siten, ettei tällaista haittaa aiheudu. 

Huom! Vähäistä suuremmasta ojituksesta on ilmoitettava ELY-keskukselle viimeistään 60 vuorokautta ennen ojitukseen ryhtymistä. ELY-keskus arvioi ilmoituksen perusteella hankkeen luvantarvetta. Ojitukselle on oltava aluehallintoviraston lupa, jos

  • ojituksella muutetaan lammen tai järven keskivedenkorkeutta
  • ojitus vaarantaa luonnontilaisen puron luonnontilan
  • ojituksen seurauksena vesistöön aiheutuu päästöjä, jotka aiheuttavat ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua pilaantumista vesialueella

Joskus ojittaminen, joka ei vesilain mukaan ole luvanvarainen, edellyttää kuitenkin ojitustoimitusta. Ojitustoimitusta edellyttävät hanketyypit on lueteltu vesilain 5 luvun 4 §:ssä. Näin on esimerkiksi silloin, kun yhteisestä ojituksesta ei voida sopia ja ojituksesta hyödynsaajia on vähintään kolme. Ojitustoimitusta haetaan kirjallisesti ELY-keskukselta.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ratkaisee ojitusta koskevan erimielisyyden silloin, kun osapuolia on kaksi ja ojitukselle ei tarvita vesilain mukaan lupaa. Erimielisyys voi koskea esimerkiksi ojan tekemistä toisen maalle tai toisen yksityisen tien poikki, ojan suunnan muuttamista tai veden johtamista toisen maalla olevaan ojaan tai puroon. Asia pannaan vireille vapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella. Siilinjärvellä ympäristönsuojeluviranomaisena toimii viranomaislautakunta. 

Yhteyshenkilöt

Siilinjärven kunnan ympäristönsuojeluviranomainen:
ympäristönsuojelutarkastaja
Johanna Ahonen
puh. 044 740 1442

etunimi.sukunimi@siilinjarvi.fi ymparistonsuojelu@siilinjarvi.fi

Pohjois-Savon ELY-keskus:

ympäristöasioiden asiakaspalvelu
p. 0295 020 900