Siilinjärvi » Perhe- ja sosiaalipalvelut » Sosiaali- ja vammaispalvelut » Työllistäminen » TOPI-työelämään ohjaavat palvelut

TOPI-työelämään ohjaavat palvelut -hanke

TOPI–työelämään ohjaavat palvelut -hankkeen päämääränä on pitkäaikaistyöttömyyden hillitseminen. TOPI -hankkeen tavoitteena on luoda räätälöityjä työllistymis- ja kouluttautumismahdollisuuksia pidempään työttömänä olleille henkilöille sekä vahvistaa ja monipuolistaa työnantajien kanssa tehtävää yhteistyötä. Hankkeen toimenpiteitä ovat henkilöasiakkaiden työhönvalmennus ja uravalmennus sekä hankkeen omana toimintana että ostopalveluna, ja työnantajien kanssa tehtävä yhteistyö. Hankkeeseen kuuluu myös rinnakkaishanke, jossa on palkkatukirahaa hankkeen asiakkaiden työllistymisen tueksi.

Hankkeen kohderyhmän muodostavat 30-59-vuotiaat työkykyiset ja työhön motivoituneet työnhakijat, joiden työttömyys on jatkunut yli 12 kuukautta tai vähintään 12 kuukautta 16 kuukauden aikana. Kohderyhmään kuuluvat myös ne nuoret, joiden työttömyys on pitkittynyt ja jotka eivät kuulu Nuoret Duuniin -hankkeen kohderyhmään. Hankkeen kohderyhmään eivät kuulu monialaisen yhteispalvelun piiriin kuuluvat asiakkaat.

Henkilöasiakkaat ohjautuvat hankkeeseen TE-palvelujen kautta. Hankkeessa palvellaan hankeaikana 720 henkilöasiakasta. Hankkeen tuloksena hankkeen kohderyhmän työllistymismahdollisuudet paranevat. Työnantajien kanssa tehtävän yhteistyön tuloksena hankkeessa mukana olevien kuntien työllisyyspalveluilla on käytössään vahva ja monipuolinen työnantajaverkosto sekä joustavat ja nykyaikaiset toimintamallit työnantajayhteistyön tekemiseen.

TOPI -hanketiimiin kuuluu seitsemän työntekijää: projektipäällikkö, projektisihteeri, neljä työllisyyspalvelukoordinaattoria sekä yritysyhteistyökoordinaattori. Hanke toimii kiinteänä osana hankkeessa mukana olevien kuntien työllisyyspalveluja ja tavoitteena on, että hankkeen toimintamallit jäävät elämään osaksi alueen työllisyyspalveluja.

Hanke toteutetaan 1.1.2016-30.6.2018 ja kyseessä on Etelä-Savon ELY-keskuksen osarahoittama Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hanke. Rahoitukseen osallistuvat myös Kuopio, Siilinjärvi, Suonenjoki ja Tuusniemi. Hankkeen kustannusarvio on 1,8 miljoonaa euroa. Hanketta hallinnoi Kuopion kaupunki.

_____________________________________

Yhteystiedot

Lisätietoja:
Projektipäällikkö 
Jari Parkkonen 
puh. 044 718 3979
jari.parkkonen@kuopio.fi

Työllisyyspalvelukoordinaattori/
Siilinjärvi
Anita Mönkkönen
Puh. 044 718 2506
anita.monkkonen@kuopio.fi

https://www.kuopio.fi/fi/
tyollisyyshankkeet