Vanhempaintarharyhmä

Vuorelan päiväkodin ja Pikkusiilin vanhempaintoimikunnan eli Vanhempaintarharyhmän toiminta on monipuolista. Se muotoutuu paikallisten tarpeiden mukaan edellä mainittujen päiväkotien lasten hyväksi. Vatary on tehnyt esimerkiksi erilaisia hankintoja lapsiryhmiin sekä kustantanut mm. konsertteja.

Vatary on päiväkodeille selkeä yhteistyötaho ja vanhemmille luonteva yhteistoiminnan muoto sekä vaikutuskanava päiväkotien asioissa. Parhaimmillaan Vatarystä muodostuu vanhemmille tärkeä vertaistoiminnan paikka, jossa voi tutustua muihin vanhempiin ja vaihtaa ajatuksia vaikkapa lapsen kasvatukseen liittyvistä asioista. Siihen on helppo olla yhteydessä ja liittyä mukaan.

Lisätietoa Vataryn toiminnasta saa päiväkotiryhmistä.