Siilinjärvi » Kuntainfo » Osallistu ja vaikuta » Seuraa päätöksentekoa

Seuraa päätöksentekoa

Toimielinten kokouksista julkisia ovat kunnanvaltuuston kokoukset, jollei kokouksessa käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi tai jollei valtuusto muuten painavan syyn vuoksi jossakin asiassa toisin päätä.

Muiden toimielinten kokoukset ovat suljettuja, ellei toimielin toisin päätä.


Yleisö on tervetullut seuraamaan valtuuston kokouksia, jotka pidetään valtuuston päätöksen mukaisina ajankohtina yleensä kello 18:00 alkaen kunnantalon valtuustosalissa (osoitteessa Kasurilantie 1).


Valtuuston kokouksista kuulutetaan kymmenen päivää, kuitenkin viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta kunnantalon ilmoitustaululla sekä kunnan verkkosivuilla kohdassa "Kuulutukset". Kuulutus valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta julkaistaan Uutis-Jousessa kokousta edeltävän viikon torstaina.

Kunnassa on käytössä asianhallintajärjestelmä, jonka avulla selviää käsiteltävien asioiden käsittelyvaiheet ja päätökset. Toimielinten esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät toimielimittäin kohdasta "Kunta ja päätöksenteko". Käsiteltävistä ja jo käsitellyistä asioista ja päätöksistä saa tarvittaessa tietoja myös kunnan arkistonhoitajalta (kirjaamo@siilinjarvi.fi) samoin kuin toimielinten valmistelijoilta ja pöytäkirjanpitäjiltä.

Asianosaisille ja pyydettäessä myös muille lähetetään pöytäkirjanote, jonka mukaan liitetään muutoksenhakuohje.

kmp/tk

Yhteystiedot

Siilinjärven kunta
Kirjaamo
PL 5, 71801 Siilinjärvi
puh. 044 740 1110
faksi 017 401 132
kirjaamo@siilinjarvi.fi

Esityslistat / pöytäkirjat

Esityslistat ja pöytäkirjat -sivun etusivulla on aina esillä viimeisin julkaistu kokousasiakirja. Valitsemalla toimielimen, voit tarkastella kyseisen toimielimen aiempia kokousasiakirjoja.